Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Josko joulu tulla saa

Kaipaan lunta, rakkaita ystävia, sukulaisia ja leppoisaa yhdessäoloa, karjalanpiirakkatalkoita, piparin ja glögin tuoksua. Edessä on suljettu joulu oman perheen parissa ja siihen valmistautuminen on ollut paljon leppoisempaa, kuin muina vuosina. Kaipuuta lievittämään tein lapsuuden jouluista appelsiinintuoksuisen kranssin oveen.

Advertisement

Meteoriitti

Talven aikana olin instagramia selaillessani löytänyt kuvan ontosta betonipallo pihalle. En voinut jättää rauhaan ajatusta pallosta, joka toimisi suihkulähteenä pihassamme. Sattumalta palaverissa työkaveri kertoi suunnitelleensa pizza-uunin tekemistä pihalleen. Keskustelun aikana kävi ilmi, että tämä muovautuisi jumppapalloa apuna käyttäen ja materiaalina olisi betoni. Hän tosin oli jo jatkokehittänyt ajatusta, jotta saisi hiukan kevyemmän teoksestaan ja suunnitteliJatka lukemista ”Meteoriitti”

Peppuplätsky – tarina kannustuksen voimasta

Wow, se onnistui! Miten suunnattoman kiitollinen sitä on, kun oppii jonkun sellaisen asian, mitä on pitänyt mahdottomana. Kirjoitan nyt hiukan blogistani poikkeavaa tekstiä, koska olen niin innoissani. Äiti, sinä pystyt siihen, älä pelkää, ole rohkea, katson näin! Poikani kannusti. Tällaisia kannustavia lauseita sitä muutenki elämässä kaipaa, vaikkakin on jo elämää, aika paljon nähnyt. Kokosimme koronakeväänäJatka lukemista ”Peppuplätsky – tarina kannustuksen voimasta”

Pteranodon pesityi grilliin

Ajatuksissani oli pitkään jo kutkutellut mosaiikkipöytä grillin päälle pihalle. Selasin instasta inspiraatiota pöytää varten. Oli kukkaa, karppeja, geometrisiä muotoja ja vaikka mitä. Voi miten kauniita asioita ihmiset osaavatkaan tehdä! Mietin miten voisin oranssin ja vihreän väriset kylpyhuoneremontin ylimääräiset laatat käyttää. Kuviona voisi olla joku kukka-aihe, kaiketi… Otin levyn mitä olimme käyttäneet väliaikaisratkaisuna grillin päällä. LapsetJatka lukemista ”Pteranodon pesityi grilliin”

Kuninkaan tuolin kunnostus

Viime kesänä kunnostimme takapihan terassin ja koko talven terassi palveli meitä surullisena ylimääräisen tavaran säilytyspaikkana. Kevään tultua minulla iski inspiraatio sisustaa terassi arvoiseensa kuntoon. Netistä selailin sopivia tuoleja yms. terdelle. Loppujen lopuksi löysin rottinkituolit, Parolan lumikengät ja pöydän (kuulemma nimeltään karhuntassu), tori.fi:stä. Viestittelin myyjän, sanotaan häntä nyt Joriksi, kanssa ja tehtiin kaupat. Seuraavana aamuna JoriJatka lukemista ”Kuninkaan tuolin kunnostus”

Virkkausta ja virkkausta

Virkkasin maton. Oikeasti, lattialle. En tehnyt tulppaania, enkä tähteä vaan virkkasin useita kukkia ja yhdistin niistä maton. Itselläni oli probleema, miten pitää mielenkiintoa yllä, kun virkkaa mattoa. Yleensä virkatuissa matoissa on suoraansanottuna tylsä kuvio ja ei vain tylsä, mutta matto virkatessaan kerää lisää painoa ja sen työstäminen on hankalaa. Tai niin aikakin päättelin ja mietinJatka lukemista ”Virkkausta ja virkkausta”

Tervetuloa tavallisen tallaajan sivuille

Mihin se kaikki mistä lapsena haaveili on kadonnut tai minkä jalkoihin se jäikään? Isäni tapasi nauraa minun äikän aineille ”Kirjoitat, kuin Päätalo. Yksi luku pelkästään huussilla käyntiin”. Niin -saatte olla varmoja, että kirjoitukseni olivat pitkiä ja suosittuja luokkakaverideni keskuudessa. Niitä lukiessa vierähti äikän tunnista tovi jos toinenkin ja näin pääsi pakenemaan tylsän kieliopin tenttaamiselta. OlenJatka lukemista ”Tervetuloa tavallisen tallaajan sivuille”