Aidanrakentajat

Suositeltu

Josko joulu tulla saa

Kaipaan lunta, rakkaita ystävia, sukulaisia ja leppoisaa yhdessäoloa, karjalanpiirakkatalkoita, piparin ja glögin tuoksua. Edessä on suljettu joulu oman perheen parissa ja siihen valmistautuminen on ollut paljon leppoisempaa, kuin muina vuosina. Nyt ei ole kiire miettiä puunauksia tai stressiä jouluruuista. Vaikka joka joulu vakuutan itselleni, etten stressaa joulusta ja siihen liittyvistä asioista, olen ollut mestari luomaan itselleni meganomaalisen jouluhysterian. Tämä vuosi on pysäyttänyt monella tavalla ja huomaan viipyileväni, tuoksuttelevani ja tuntevani aivan eri tavalla kuin aiemmin. On ollut lupa pysähtyä.

Aamu hämärässä pikku villini nappasi pöydältä kuivaamani appelsiinisiivun ja halusi taas ”pikkuisen” maistaa. Eilen kokeilin appelsiiniviipaleiden kuivatusta kiertoilmauunissa ja hyvinhän se onnistuikin. Löysin myös kaapin kätköistä tomusokeria, tuomaan hieman kiiltoa appelsiinisiivuille, vaikka olen luopunut sokerin käytöstä jo aikaa sitten. Muutaman tunnin uunissa kuivatuksen jälkeen appelsiinit olivat valmiita. Kuulemma ovat toooosi hyviä ja minulla oli kiire piilottaa muutama appelsiininsiivu kranssin tekoa varten. Samoin ideoimme tekevämme joulukarkeiksi kuivattuja appelsiinin siivuja dipattuna suklaaseen. Olisi namia..

Viime viikonloppuna teimme hamahelmistä lumihiutaleita ikkunaan ja tänä sunnuntaina halusin tehdä kranssin oveen. Niinpä suuntasimme takapihan kautta metsään ja etsimme käpyjä, oksia, mustikan- ja puolukan varpuja sekä kanervaa. Mukavaa puuhaa tuo tenavan kanssa metsässä ihmettely. Milloin piti kaivaa sammalta ja milloin ihmetellä jäkälää ja etsiä sitä ”tosi siistiä puun oksaa”. Kaikenlaisia keppejä lahonneesta koivuhalosta kelottuneeseen oksaan löysimme polkumme varrelta. Kun arvelin kranssitarpeiden olevan kasassa, palasimme takapihallemme ja pompimme pahimmat energiat pois trampalla.

Pengoin askartelulaatikon löytääkseni sidontaan kelpaavaa rautalankaa. Koristeeksi etsin esiin appelsiinisiivut sekä kuivattua anista. Tein varvut pieniin nippuihin, jotta osaisin arvioida niiden riittävyyttä. Ja sitten vaan oksan ympärille sitomaan vuorotellen puolukkaa, mustikkaa, kuusen havuja ja kanervaa. Näin sain pohjan aikaiseksi joulukoristeelleni. Aika oli siis siirtyä pipertämään. Tässä tapauksessa pipertäminen ei ollut kummoista. Pujottelin ohuella rautalangalla appelsiinin siivun ja aniksen pariksi ja kiepsautin kiinni kranssiin. Tungin jäkälää hiukan appelsiinin kylkeen, jotta saisin hiukan enemmän appelsiinia esiin kranssista. Kranssiin päätyi myös juuri nauttimani persimonin kanta. Loppusilauksena lisäsin pari käpyä ja hiukan korostin kävyn suomuja valkoisella tussilla.

Ihmeen terapeuttista on nähdä työnsä etenevän, ilman sen suurempia suunnitteluja. Antaa sen itsensä muotoutua sellaiseksi, kuin se halusi niillä aineksilla tulla. Sama asia pätee myös muihin asioihin, olen huomannut. Näillä mietteillä haluan toivottaa sinulle rauhallista joulunalusaikaa ystäväni.

Meteoriitti

Talven aikana olin instagramia selaillessani löytänyt kuvan ontosta betonipallo pihalle. En voinut jättää rauhaan ajatusta pallosta, joka toimisi suihkulähteenä pihassamme. Sattumalta palaverissa työkaveri kertoi suunnitelleensa pizza-uunin tekemistä pihalleen. Keskustelun aikana kävi ilmi, että tämä muovautuisi jumppapalloa apuna käyttäen ja materiaalina olisi betoni. Hän tosin oli jo jatkokehittänyt ajatusta, jotta saisi hiukan kevyemmän teoksestaan ja suunnitteli sekoittavansa sementtiä ja perliittiä yhteen.

Itse laiskuuttani, en viitsinyt lähteä hakemaan erikseen perliittiä, vaan käytin jo olemassa olevia ”raaka-aineita”. Minulla oli varattuna aitaprojektiin sementtisäkkejä, joista arvelin jäävän hiukan yli ja voisin niitä sitten käyttää omaan pallooni.

Jostain youtuben ohjevideosta näin, kuinka löysään betoniseokseen kasteltiin kangasta, joka aseteltiin jumppapallon päälle, annettiin kuivua ja sen jälkeen laitettiin toinen kerros betonilla. Jep, onnistuu… siispä sekoittamaan massaa. Olin ostanut tätä varten lasten rantapallon. Ajattelin, että teen ensin kokeen, onnistuuko tämä ollenkaan. Tein ensimmäisen seoksen laastisäkistä ja upotin rikkinäisen lakanan palasen siihen. Yritin laittaa laastista tippuvaa lakanaa pallon päälle pallon muotoisesti. Maan vetovoima aiheutti harmaita hiuksia. Lopulta otin tuorekelmua ja sillä ”sidoin” lakanapalan pallon alaosaan kiinni.

Kun laastilakana oli kuivunut, niin sekoitin betonia ja aloin läiskimään sitä pallon päälle, jolloin huomasin, että seos oli liian kuivaa – vettä lisää! Ihmeen kaupalla sain lopulta aseteltua pallon päälle betonin. Voin kertoa, että se valuu koko ajan ja ajattelin, tätäkö nyt sitten ”hieroa betonia” tarkoittaa.

Esimmäisen pallon kohdalla olisi pitänyt oppia maan vetovoiman merkitys, mutta ei. Liian kiire tehdä seuraavaa, isompaa palloa. Sen verran älysin, että tein kankaasta siihen paloja, joita asettelin laastia valuvana pallon päälle. Mutta tässäkin tuuppasi pallon alapuolelta kankaanpalat, joko tippumaan tai roikkumaan suoraan alaspäin, niin että pallon kehikkoa en olisi saanut muodostettua vaan aivan jotain muuta..ärräpäiden siivittäessä matkaani keittiöön hain muovikelmua pitämään kangasta paikoillaan.

Jouduin asettamaan betonin pallon päälle useammassa osassa. Pallon laella betoni pysyi, mutta sivuilla ei. Mietin myös miten tehdä pallosta kestävämpi. Betonitöissä käytetään kanaverkkoa, mutta en halunnut sitä käyttää, koska ajattelin, että silloin pallosta tulee paksu eli painava. Etsin myös kaupoista lasikuituverkkoa, mutta sitä olisi pitänyt ostaa koko rulla, aivan liikaa minulle. (myöhemmin huomasin, että jotkut rakentajat myivät rullanloppuja torissa edullisesti ) Itselläni oli itikkaverkkoa, jota lisäsin palloon, toivottavasti ajaa samaa asiaa.

Maalasin meteoriitin sisältä käyttäen Taika-maalin jämiä edellisistä projekteistani.

Kesäloman alussa näin facebookissa mainoksen aurinkoenergialla toimivasta suihkulähteestä. Tilasin sen samantien ajattelematta sen kummemmin asiaa. Suihkulähdettä sai odottaa ja odottaa. Taisin jopa unohtaa koko asian, kunnes jossain näin taas siitä mainoksen. Siispä lähettämään postia ko.firmaan ja tiedustelemaan tilaukseni tilannetta. Pahoitteluviestin jälkeen suihkulähde tuli aika nopeasti ja pitihän se heti laittaa kaunistamaan palloa.

Peppuplätsky – tarina kannustuksen voimasta

Wow, se onnistui! Miten suunnattoman kiitollinen sitä on, kun oppii jonkun sellaisen asian, mitä on pitänyt mahdottomana. Kirjoitan nyt hiukan blogistani poikkeavaa tekstiä, koska olen niin innoissani.

Äiti, sinä pystyt siihen, älä pelkää, ole rohkea, katson näin! Poikani kannusti. Tällaisia kannustavia lauseita sitä muutenki elämässä kaipaa, vaikkakin on jo elämää, aika paljon nähnyt.

Kokosimme koronakeväänä pihallemme trampoliinin, jotta lapsellani ja pihan muillakin lapsilla, olisi paikka missä purkaa energiaa. Vaikka trampoliinista on paljon varoiteltu, niin päätimme kuitenkin sellaisen hankkia. Me vanhemmat teimme töitä kotoa käsin, koululainen sukelsi sujuvasti etäopiskelun piiriin ja kuopus jäi tarhasta kotihoitoon. Sovimme miehen kanssa vuorot, jolloin viihdyttäisimme poikaa ja keksimme kaikennäköistä tekemistä.

Kateellisena katselin, kun lapset, tuosta vaan, mielestäni, oppivat uusia temppuja trampalla. Ehkäpä minäkin… Pompinkin poikani seurana, mutta en uskaltanut oikein muuta. Varmasti rikon selkäni, tuumin. Pakka ei pysy kuitenkaan kasassa, sellaisia aatoksia päässäni vilisi.

Mieheni sai minut ylipuhuttua kokeilemaan peppuplätskyä. Tiedättehän, siinä laskeudutaan pompusta pepulleen ja pomahdetaan takaisin jaloilleen. Miten siinä kävikään, ei, ei minuun sattunut. Laskeuduin kummallisesti kyllä peffalleni, mutta sinkosin siitä taaksepäin. Nolotti, johtuu varmaan siitä, että olen iso ja painoakin on… ( seli,seli).

Kesällä, kun pääsimme vihdoin rakkaan tytärpuolen luokse kyläilemään, yritin kokeilla taas. Näytäs minulle miten se nyt tehdään. Toinen yritti kovasti neuvoa, näytti malliakin, mutta olin ymmälläni ja peloissani, josta johtui taas, ettei peppuplätskystä tullut mitään, kun sitä kokeilin. Jännitti. Ota rennosti, sanoi tytärpuoleni, harjoittelet vaan, niin kyllä se siitä. Niinpä niin…ajattelin, mutta samalla mietin, että tuossa on kyllä perää. Sitä rakentaa kaikennäköisiä ja kokoisia esteitä itselleen, ihan syyttä suotta. Voisi kait sitä ottaa rennomminkin.

Seuraavana aamuna poikani houkutteli minut trampalle. Pompimme ja hän kovasti kannusti äitään. Katso näin, helppoa se on! Äiti, sinä pystyt siihen, älä pelkää, ole rohkea, katson näin! Ihailin pientä poikaani. Miten vakuuttavasti, täynnä lapsen intoa, hän halusi, että onnistuisin. Ja silloin sydämmestäni halusin onnistua ja kokeilin. Saan kyllä pidettyä kroppani kuosissa, vakuutin itselleni ja pompin alkuvauhteja. Onhan se kumma, jos pakka ei pysy kuosissa ja annoin mennä. Kas kummaa…ennenkuin älysinkään, olin taas jaloillani.

Miten toisen usko ja kannustavat sanat voivatkin vaikuttaa toiseen. Rakas pienoiseni, olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Äitisi oppi muutakin, kuin peppuplätskyn.

On se hassua

Pteranodon pesityi grilliin

Ajatuksissani oli pitkään jo kutkutellut mosaiikkipöytä grillin päälle pihalle. Selasin instasta inspiraatiota pöytää varten. Oli kukkaa, karppeja, geometrisiä muotoja ja vaikka mitä. Voi miten kauniita asioita ihmiset osaavatkaan tehdä! Mietin miten voisin oranssin ja vihreän väriset kylpyhuoneremontin ylimääräiset laatat käyttää. Kuviona voisi olla joku kukka-aihe, kaiketi…

Otin levyn mitä olimme käyttäneet väliaikaisratkaisuna grillin päällä. Lapset käyttivät sitä myös maalitauluna, monimuotoinen levy siis. Tosin tiesin levyn jo ostaessani, ettei sen tarkoitus ollut olla veden kanssa tekemisissä. Laiskuuttani en viitsinyt ostaa uuttaa säänkestävää levyä, saatoin toivoa vain, että tuleva kesä olisi vähäsateinen.

Poikani innokkaasti hakkasi vasaralla kanssani kylpyhuoneen laattoja rikki. Hän ja minä olimme niin tyytyväisiä, kun näimme ympärillämme olevan tuhon…

Tein ensin sapluunan pöydälle. Sapluunaa varten vierailin taloyhtiön pahviroskiksella( näin minusta kuoriutui roskisdyykkari…) ja leikkasin pahvista pöydän kokoisen palan. Aloin hahmottelemaan tulevan pöydän kuviota. Oranssia ja vihreää, tässä vaiheessa poikani kipaisi leikkimään jättäen minut yksin siirtelemään palasia, ees taas.

Jurakauden prontosaurus sai pesän kivelle

Ajatuksissa siirtelin ja sovittelin palasia kukan muotoon. Kukka ei tahtonut minulle aueta, mutta jatkoin palapeliäni. Kohta pienokaiseni tuli paikalle ja siirti palasia hiukan ja volà! Siinä se oli. Se halusi tulla meille kylään liitukaudelta ja olkoon niin.

Olipa ihana olla ulkona kuumana kesäpäivänä ja sormet liimassa siirrellä palasia sapluunalta lopullisen pöydänkannen päälle. Kun pääkuvio oli valmis, liimasin vihreitä laatan palasia täyttämään lopun pöydän kannen. Eikä aikaakaan, kun jätin työn rauhaan ja se sai rauhassa kuivua.

Seuraava kesäpäivä antoi kauneintaan ja pysyimme aika tiiviisti sisällä kuumuuden takia. Kun ulkona hiukan viileni, niin sormiani alkoi syyhyttämään siihen malliin, jotta oli lähdettävä. Kaivelin varaston uumenista vanhaa saumalaastia ja sekoitin sitä veden kanssa sauma-aineeksi. Levittelin sitä kumilastalla keskeltä ulospäin edeten ja lopulta käsittelin reunat. Heti saumauksen jälkeen pesin teoksen veden kanssa sienellä. Reunatkin sai siistittyä samaisen sienen kanssa. Taisin pestä vielä muutaman tunnin jälkeen pöydänkannen sienellä ja viimeistelin mikrokuituliinalla pyyhkimällä ylimääräiset pölyt pois ja kannoin Pteranodonin paikoilleen. Ensimmäinen mosaiikkityöni on valmis.

Miten mustekala vangittiin

Takapihaamme keskeisellä paikalla on iso kivi, se hallitsee pihaamme. Kiven vieressä on kivetys, jolla olimme aiemmin muotoilleet lonkerot kivelle. Yläkerrasta katsottuna pihan hallitsija on siis mustekala. Sen kyljessä oli nuotiopaikka ja tarina kertoo, että menneinä aikoina taloyhtiön väki oli istunut useampi kaunis kesäilta nuotion ympärillä viettäen iltaa paistaen makkaroita ja virvokkeita nauttien. Nuotipaikalla oli myös kivenmurikoita, jotka ovat toimineet istuimina. Myös me olemme nauttineet kyseisessä paikassa liekkien loimusta, paistaen makkaraa.

Tässä vanha kuva pihasta, kun teimme mustekalalle lonkeroita.

Takapiha on jäänyt suurimmaksi osaksi käyttämättä. Sillä on ollut valtias ja sen alamaisina ovat toimineet villakoiramme. Itse emme oikeastaan ole viihtyneet takapihalla, mutta nyt asiaan tulisi muutos. Kysyin neuvoa naapurilta, mitä hän tekisi kivelle ja hän antoikin vinkkiä, että sen ympärille voisi laittaa kukkapenkin. Kukkapenkki, tjaa… Tulen loimu kiehtoi mieltäni ja en halunnut luopua mustekalan vieressä olevasta nuotiopaikasta. Enkä sitä voisi pikkasen muuttaa. Sana pikkasen on ollut lapsuudesta asti sanavarastossa ja näköjään olen sen tartuttanut myös jälkikasvuuni. Elämäni aikana olen oppinut, että yleensä sana pikkasen, enteilee vähän isompaa työtä…

Pintrestistä selailin nuotiopaikka idoita ja löysinkin hienoja nuotiopaikkoja. Niistä ajatus alkoi muotoutua. Edelliskesänä olimme uusineet terassin ja siitä oli jäänyt vanhat terassilaudat sekä uuden terassin kivipuu-lankku ylijäämää pinoon pihallemme. Kivipuu on mineraalien käsiteltyä paloturvallista terassilankkua. Näistä aineksista tekisimme siis jotain kiven ympärille.

Sketsasin hahmoitelmia kiven ympärille ja kun olin sinut suunnitelmien kanssa alkoi pihallamme kivenpyöritys poistaaksemme nuotiopaikan istumakivet syrjemmälle. Samalla hiukan korjasimme kivetystä, jotta siitä tuli selkeämpi. Koska suunnitelma oli aika karkealla tasolla, annoin miehelleni vapaat kädet toteuttaa asia. Piirsin liidulla kivetykseen rajat ja muodon mitä hain teokselle ja näin pikkuhiljaa mustekalan vankila alkoi muodostua.

Ensimmäiseksi teimme kiven etupuolelle kehikon ”kukkapenkkiä” varten. Tähän käytimme vanhaa terassilankkua. Hioin terassilankusta vanhan pinnan pois, jotta saimme siistin näköistä pintaa. Silläaikaa mieheni rakensi kukkapenkkiä. Tosin silloin jo ajattelin, että istuttaisin pihallemme mansikoita. Koska pihamme on myös koirien valtakuntaa päätimme tehdä penkistä tarpeeksi korkean, välttääksemme jalan noston osumisen penkkiin.

Kun kukkapenkin puoli alkoi valmistua, mieheni siirtyi tekemään nuotiopaikan istuinosan kehikkoa. Itse olisin halunnut siitä kokonaan suljetun, mutta koska teemme tätä yhdessä, hänellä oli sanansa sanottavana ja hän teki siitä avonaisen. Kun kestopuu kehikko oli valmis, hän askarteli kivipuun pätkistä istuinosan penkkiin ja viimeisteli penkin reunat hiomalla. Itse lappasin aidan vieressä olevat nuotiopuut penkin alle sateelta suojaan.

Kun kukkapenkki oli melkein valmis tilasin rautakaupasta reilun satsin multaa toimitettuna. Kehikon sisään asettelin ensin suojakankaan ja sen päälle pilkoin pihassamme olevia risuja. Kehikko oli sen verran korkea, että multaa olisi kulunut todella paljon ja tällätavalla kierrätin risuja, sekä säästin rahaa. Naapurin vei minut puutarhakauppaan kukkapenkin istutusostoksia varten. Puutarhamyymälässä vierähtikin hetki. Mitä kaikkea ihanaa siellä onkaan! Loppujen lopuksi istutin ostamiani kasveja ympäri pihaa ja mansikat, särkynyt sydän sekä yrttejä päätyi lonkerovaltiaan kylkeen.

Kuninkaan tuolin kunnostus

Viime kesänä kunnostimme takapihan terassin ja koko talven terassi palveli meitä surullisena ylimääräisen tavaran säilytyspaikkana. Kevään tultua minulla iski inspiraatio sisustaa terassi arvoiseensa kuntoon.

Netistä selailin sopivia tuoleja yms. terdelle. Loppujen lopuksi löysin rottinkituolit, Parolan lumikengät ja pöydän (kuulemma nimeltään karhuntassu), tori.fi:stä. Viestittelin myyjän, sanotaan häntä nyt Joriksi, kanssa ja tehtiin kaupat. Seuraavana aamuna Jori soitti ja kertoi tuovansa tuolit ja pöydän minulle, kunhan saisi kuskin. Edellisilta oli nimittäin mennyt ystävien kanssa saunaillassa. Emäntä oli kuulemma mennyt mökille ja ”pojat” saivat rauhassa saunoa. Itse toivoin, että emäntä on tietoinen kaupoista, jottei häntä odota yllätys palattuaan reissultaan…

Sain tuolit ja pöydän perille, mutta ne olivat hiukan surkeassa kunnossa. Sidokset repsottivat ja spraymaali hilseili kalusteiden pinnassa. Rottinkikalusteet olivat yllättävän keveät, niitä on helppo siirtää paikasta toiseen (meillä ei tunnu mikään pysyvän paikallaan hyvin pitkään). Ojentaessaan karhuntassua minulle Jori pyyhkäisi pöytälasin päältä mustaa, mitälie ainetta ja mutisi ohimennen jostain kalojen savustuksesta pöydän päällä. Mutta olin kuitenkin innoissani – ihana kesäprojekti!

Eikun rapsuttamaan hilseilevää maalia pois kalusteiden pinnasta. Hikipäässä kokeilin teräsharjaa, hiomispaperia ja lopulta myös veistä maalin poistoon. Teräsharja oli turhan karkea ja loppujen lopuksi paras tapa saada maali pois oli veitsen kanssa rapsuttelu ja sitten hiukan sipaisin hiekkapaperilla. Pinna kerrallaan lohkeileva maali poistui pinnasta.

Seuraavaksi työvuorossa oli repsottavien ja kuluneiden sidoksien uusinta. Turusta löysin kaupan, josta pystyy ostamaan rottinkipunosta. Palvelu oli nopeaa, sillä viestittelin myyjän kanssa lauantaina ja tiistaina paketti saapui. Tilasin 125 g 5 mm punosta, joka riitti tuolien korjaukseen.

Siispä purkamaan rikkoutuneet osat ja uudistamaan rottinkituoleja. Netistä löytyy artikkeleja rottinkituolien kunnostukseen, joita selailin hätäpäissäni. Suurin apu tähän työhön löytyi lapsuuden muistuoista, siitä miten ukkini teki tuohitöitä huoneesaan. Yhdistin muistot ukin tuohitöistä ja lukemistani artikkeleista ja volá, tuolin punonta oli helppoa!

Liotin rottinkipunosta muutaman tunnin vedessä, jotta se ei katkeaisi työstön aikana. Työskennellessäni käytin myös pihtejä, haarukkaa ja oksasta vuolemaani ”ujutuskeppiä”. Jossain vaiheessa kokeilin myös puristinta, pitämään punosta paikoillaan, mutta ilman sitäkin selvisin aivan hyvin. Haarukkaa käytin ”päätellessä” nauhaa, kun rottinkinauha piti saada jo tehdyn punoksen sisään.

Kun rottinkikalusteiden pohjatyöt oli tehty, ryhdyin maalaamaan. Mietin mikä maali olisi paras kalusteisiin, tulisivathan ne olemaan suojassa ulkona. Rottinkituoli myös on joustava ja maalattavaa pintaa on paljon. Utelin ystäviltäni neuvoja tähän ja he olivat spraymaalin kannalla. Olin kuitenkin nähnyt miten spraymaali käyttäytyy rottingin pinnalla ja neuvoista huolimatta lampsin maalikauppaan ja ostin sudit ja maalia.

Pohjamaaliksi ostin Otexia ja jos olisin älynnyt, olisin pyytänyt sen sävytystä, mutta hölmöyttäni ostin sen valkoisena. Jos olisin ottanut pohjamaalin samaan sävyyn, niin olisin voinut olla suurpiirteisempi maalatessani… Kotona keskustelemme hiukan tulevasta värimaailmasta. Miehen tytär suosii vaaleita neutraaleja sävyjä ja sain kuulla kunniani, kun ideoin helmiäspintaa tuoleihin. Samoin mieleni vaelsi laguuniin huojuvien palmupuiden alle. Ideoinnin ja googlaamisen tuloksena maalin sävyksi valikoitui lopulta Tikkurilan Taika maalin Ariel.

Opin maalauksen aikana uusia asioita. Maaliin täytyi lisätä sopivasti vettä, että se levittäytyi kunnolla. Pohjamaalin levitin tavallisella pensselillä, mutta opin myös sen, että pensselillä kannatti ”tunkea” päämaalia pikku sopukoihin ja vaahtomuovipensselillä maalasin pinnat. Vaahtomuovipensselillä sai tasasemman värin pinnoihin, sekä maalin kulutus oli pienempää. Rottinkituolia kannattaa työstää sisältä ulospäin pinna kerrallaan ja tarkistaa vähän väliä mahdolliset valumat. Kaiken kaikkiaan sudin pinnan kolmeen kertaan.

Nyt kaksi lumikenkää, toinen niistä korkeaselkäinen, Jorin tituleeraama, Kuninkaan tuoli ja karhuntassu ovat valmiit. Voin nauttia aamukaffetta terassilla mukavasti istuen ja aamu auringonsäteistä nauttien. Tai vaikka sadesäällä suojassa istuen. Perheen pää saa istua terassilla valtaistuimessaan, omien puuhailujensa lomassa. Kolmas lumikenkä on pohjamaalattuna odottamassa sopivaa hetkeä värin saamiseksi pintaan. Ehkä huomenna….

Lohikäärme muuttaa taloon

Punainen lohikäärme valtasi sydämeni facebookin virkkaus ryhmässä. Pakkohan se oli pojalleni saada. Siispä tuumasta toimeen ja etsimään ohjetta. Vihdoin ja viimein löysin ohjeet ja nooh.. muutaman euron jälkeen sain itselleni pdf dokumentin ja sitä sitten seuraamaan.

Afrikan kukkia toisen perään, niitä meni vaikka kuinka ja kauan koukutessa. Mutta koukuttavaa se onkin, heittää aivot nurkkaan ja vain seurata ohjetta. Erivärisiä lappuja syntyi kymmeniä ja lopulta pääsin kokoamaan lohikäärmettä.

Lohikäärmeen kokoaminen oli aika helppoa virkkausta ja se syntyikin nopeasti. Täyttäminen olikin toinen juttu. Mitä laittaa täytteeksi ja miten ne saada pysymään virkatun olion sisällä, jottei ne pursuisi ulos reiistä? Tajusin tunkea sukkahousuihin tyynyn täytteitä ja näin Smaug sai lopullisen muodon. Jos joku innostuu tekemään tällaista isompaa virkkaustyötä, niin suosittelen täyttämään todella, siis todella täyteen.. Smaug raukka on nyt jo vähän luupahtanut…

Ohje löytyy ”Smaug the African Flower Dragon” maksullisena internetin syövereistä

Virkataan nukkeja

Lapsenlapsilleni ja lapsilleni halusin antaa persoonallisen muiston. Tiedähäntä miten kauan säilyy. Mutta onpahan tikutettu.

Nämä ihanuudet saivat alkunsa kuopukseni synnyttyä. Hänelle virkkasin lahjaksi vihreän lohikäärmepojan. Lapsenlapseni kyläilivät luonani ja ihastuivat tuohon reppanaan. He halusivat omat nuket. Mimmi toivoi äitiä ja vauvaa, jotta pääsee hoivailemaan. Lotta toivoi kukkatyttöä ja sai sen kaveriksi sinikello pojan. Vellu noh, ei varmaan toivonut nukkea, mutta koska muillekkin, niin mikseipä hänelle. Tein kärpäspojan, pörriäisen, kuvaa jotenkin energisyydellään häntä. Kuopuksen isosisko toivoi yksisarvista ja sai sellaisen, tosin yksisarvisella piti olla myös panda maskottina, mutta tässä vaiheessa aloin hiipumaan näiden värkkäyksestä ja yksisarvinen on … yksin.

Ohjeet nukkeihin ”Lalylala” löytyy internetin syövereistä maksullisena

Virkkausta ja virkkausta

Virkkasin maton. Oikeasti, lattialle. En tehnyt tulppaania, enkä tähteä vaan virkkasin useita kukkia ja yhdistin niistä maton.

Itselläni oli probleema, miten pitää mielenkiintoa yllä, kun virkkaa mattoa. Yleensä virkatuissa matoissa on suoraansanottuna tylsä kuvio ja ei vain tylsä, mutta matto virkatessaan kerää lisää painoa ja sen työstäminen on hankalaa. Tai niin aikakin päättelin ja mietin miten taklaisin molemmat ongelmat. Free crosheting, vapaa virkkaus, oli ratkaisuni. Valmista ohjetta tähän ei ollut, joten muntelin eri pitsiliinojen kukkakuvioista mieleisiäni kukkia sekä lehtiä ja sitten vaan virkkasin yhteen. Näin sain ihanan kesäniityn talven pakkasien keskelle.

Tervetuloa tavallisen tallaajan sivuille

Mihin se kaikki mistä lapsena haaveili on kadonnut tai minkä jalkoihin se jäikään? Isäni tapasi nauraa minun äikän aineille ”Kirjoitat, kuin Päätalo. Yksi luku pelkästään huussilla käyntiin”. Niin -saatte olla varmoja, että kirjoitukseni olivat pitkiä ja suosittuja luokkakaverideni keskuudessa. Niitä lukiessa vierähti äikän tunnista tovi jos toinenkin ja näin pääsi pakenemaan tylsän kieliopin tenttaamiselta.

Olen päässyt avaamaan sanallista arkkuani raporttien ja ohjeistuksien muodossa. Ei siinä päästetä mielikuvitusta valloilleen, vaan pysytään tasan asiassa. Omaan insinöörilopputyötäni kuitenkin uskalsin hiukan värittää, siinä ei ollut mielestäni mitään menetettävää.

Innostus blogin kirjoittamiseen tuli ystävältäni. Hän kaipasi apua omaan sivustoonsa ja jotta apua voin antaa, on minun itseni ymmärrettävä miten tämä homma toimii. Joten tämä on myös minun hiekkalaatikkoni. Taputtelen hiekkalaatikossa kakkuja ” älä tule paha kakku, tule hyvä kakku” – tyyppisesti. Joten sivusto muuttaa muotoaan erilaisten kokeilujen kautta, joka taasen johtaa oppimiseen.

Tämän kirjoittaminen on minulle terapiaa, niinkuin muidenkin blogit, paitsi niiden, jotka oikeasti ovat hyviä sanaseppoja ja saavat jopa ansaintonsa siitä.

Olen luotu soittamaan kauneinta sävelmää
Tuntematon