Kaipaan lunta, rakkaita ystävia, sukulaisia ja leppoisaa yhdessäoloa, karjalanpiirakkatalkoita, piparin ja glögin tuoksua. Edessä on suljettu joulu oman perheen parissa ja siihen valmistautuminen on ollut paljon leppoisempaa, kuin muina vuosina. Nyt ei ole kiire miettiä puunauksia tai stressiä jouluruuista. Vaikka joka joulu vakuutan itselleni, etten stressaa joulusta ja siihen liittyvistä asioista, olen ollut mestari luomaan itselleni meganomaalisen jouluhysterian. Tämä vuosi on pysäyttänyt monella tavalla ja huomaan viipyileväni, tuoksuttelevani ja tuntevani aivan eri tavalla kuin aiemmin. On ollut lupa pysähtyä.
Aamu hämärässä pikku villini nappasi pöydältä kuivaamani appelsiinisiivun ja halusi taas ”pikkuisen” maistaa. Eilen kokeilin appelsiiniviipaleiden kuivatusta kiertoilmauunissa ja hyvinhän se onnistuikin. Löysin myös kaapin kätköistä tomusokeria, tuomaan hieman kiiltoa appelsiinisiivuille, vaikka olen luopunut sokerin käytöstä jo aikaa sitten. Muutaman tunnin uunissa kuivatuksen jälkeen appelsiinit olivat valmiita. Kuulemma ovat toooosi hyviä ja minulla oli kiire piilottaa muutama appelsiininsiivu kranssin tekoa varten. Samoin ideoimme tekevämme joulukarkeiksi kuivattuja appelsiinin siivuja dipattuna suklaaseen. Olisi namia..
Viime viikonloppuna teimme hamahelmistä lumihiutaleita ikkunaan ja tänä sunnuntaina halusin tehdä kranssin oveen. Niinpä suuntasimme takapihan kautta metsään ja etsimme käpyjä, oksia, mustikan- ja puolukan varpuja sekä kanervaa. Mukavaa puuhaa tuo tenavan kanssa metsässä ihmettely. Milloin piti kaivaa sammalta ja milloin ihmetellä jäkälää ja etsiä sitä ”tosi siistiä puun oksaa”. Kaikenlaisia keppejä lahonneesta koivuhalosta kelottuneeseen oksaan löysimme polkumme varrelta. Kun arvelin kranssitarpeiden olevan kasassa, palasimme takapihallemme ja pompimme pahimmat energiat pois trampalla.





Pengoin askartelulaatikon löytääkseni sidontaan kelpaavaa rautalankaa. Koristeeksi etsin esiin appelsiinisiivut sekä kuivattua anista. Tein varvut pieniin nippuihin, jotta osaisin arvioida niiden riittävyyttä. Ja sitten vaan oksan ympärille sitomaan vuorotellen puolukkaa, mustikkaa, kuusen havuja ja kanervaa. Näin sain pohjan aikaiseksi joulukoristeelleni. Aika oli siis siirtyä pipertämään. Tässä tapauksessa pipertäminen ei ollut kummoista. Pujottelin ohuella rautalangalla appelsiinin siivun ja aniksen pariksi ja kiepsautin kiinni kranssiin. Tungin jäkälää hiukan appelsiinin kylkeen, jotta saisin hiukan enemmän appelsiinia esiin kranssista. Kranssiin päätyi myös juuri nauttimani persimonin kanta. Loppusilauksena lisäsin pari käpyä ja hiukan korostin kävyn suomuja valkoisella tussilla.
Ihmeen terapeuttista on nähdä työnsä etenevän, ilman sen suurempia suunnitteluja. Antaa sen itsensä muotoutua sellaiseksi, kuin se halusi niillä aineksilla tulla. Sama asia pätee myös muihin asioihin, olen huomannut. Näillä mietteillä haluan toivottaa sinulle rauhallista joulunalusaikaa ystäväni.